Alkutaival
"Luistelun erikoisseura perustettu Mikkeliin", näin otsikoi mikkeliläinen sanomalehti Länsi-Savo numerossaan 13.12.1956. Artikkeli jatkui seuraavasti: Maanantai-iltana kokoontui Mikkelin Urheilupuistossa pika- ja kaunoluistelusta kiinnostuneita henkilöitä keskustelemaan luistelu-urheilun käynnistämisestä Mikkelissä ja mahdollisen oman erikoisseuran perustamisesta. Koko illan keskustelun tuloksen tultiin siihen tulokseen, että Mikkelissä ei mikään toiminnassa oleva urheiluseura ota hoitoonsa luistelua - ja mikäli tämä laji nyt huomioidaan vakavasti, on oman erikoisseuran perustaminen ainoa mahdollinen tapa. seura päätettiinkin perustaa yksimielisesti, mutta nimen määrääminen ja varsinainen johtokunnan valitseminen jätettiin jatkokokoukselle. Näin sai alkunsa seura nimeltä Mikkelin Luistelijat.
Luistelutoiminta alkoikin erittäin aktiivisesti, mutta jo kohta törmättiin mikkeliläisille niin tutuksi tulleeseen asiaa, nimittäin heikkoon jään laatuun. Heikoista olosuhteista huolimatta luisteluinnostus oli kovaa, vaikka "pakkasherra" välillä suorastaan hyydytti luistelijat Urheilupuiston jäälle.
Ensin tekojäälle ja sitten jäähalliin
Menestystä seuran luistelijat pääsivät kokemaan niin piiri- kuin SM-tasollakin. Mikkelin Luistelijoille tuli suorastaan onnenpotku vuonna 1978, kun kaupungin liikuntatoimi teki ratkaisun, joka otsikoitiin seuraavasti: "Tekojään portit auki myös "kaunokeille"." Tämä käänsi aivan uuden lehden taitoluistelun eteenpäin viemiseksi Mikkelissä.
Harrastus jatkui ja vihdoin koitti myös aika, jolloin tekojää sai katteet päälleen ja voitiin harjoitella ihan "aidoissa oloissa". Myöhemmin syksyllä 2000 varsinaisen hallin viereen rakennettiin harjoitushalli, jonka myötä harjoitusolosuhteet paranivat entisestään. Vuonna 2001 Mikkelin Luistelijat saivat järjestettäväkseen Taitoluistelun junioreiden ja senioreiden SM-kilpailut, mikä oli suuri kunnianosoitus pienen seuran hyvin tehtyä työtä kohtaan.
|